Moikka taas! Olen vähän laiska näitten blogimerkintöjen kirjoittamisessa, mutta nyt päätin taas tarinoida tänne Nannin kuulumisia hieman. :D

Nannilla on nyt ollut juoksut pahimmillaan, joten ei ole toisten koirien kanssa paljoa päässyt leikkimään. Ensi sunnuntaina olisi suunnitelmissa mennä Pitkäkosken koirapuistoon, mutta näillänäkymin taitaa jäädä haaveeksi sillä juoksut ei näytä loppumisen merkkejä. Ne on kuitenki jo kestänyt ainaki kolmisen viikkoa...

Ennen juoksuja olemme treenailleet hieman tokoa (koulutukset alkavat taas huhtikuussa) ja käyneet lenkeillä Ellan ja Santtu-kultsun kanssa. Tulevaisuuden suunnitelmissa olisi aloittaa vielä Nannin kanssa agility, mutta melkein kaikki paikat on täynnä tai ei edes järjestä alkeiskursseja. :/ Toivottavasti päästäisiin edes johonkin ryhmään tämän vuoden puolella.

Olen myös jo alkanut suunnittelemaan Nannin tulevaa mätsäri-vuotta. Tällähetkellä kevään mätsäri suunnitelma näyttäisi tältä: (kopioitu Nannin harrastuskalenterista 2009)

sunnuntai 26.04. Tuomarinkylän vinttikoirakeskus, Helsinki (Järjestää: Akita ry.)

sunnuntai 03.05. Tuomarinkylän vinttikoirakeskus, Helsinki (Järjestää: PON-kerho ry.)

tiistai 12.05. Koneen kenttä, Helsinki (Järjestää: HSKP) 7€/koira klo 17.00>>

lauantai 16.05. Tuomarinkylän vinttikoirakeskus, Helsinki (Järjestää: Petsie)

torstai 21.05. Tuomarinkylän vinttikoirakeskus, Helsinki (Järjestää: Amerikanakita ry.) (?)

Eli ideana olis käydä jokaisessa Helsingissä järjestettävässä mätsärissä tänä vuonna. :D (nuo mätsärit ovat vain tällähetkellä koirat.com:ista löytämiäni mätsäreitä, mitä järjestetään keväällä) Saa nähdä miten suunnitelma sujuu, varmaan joku mätsäri jää jostain välistä pois.. Mutta mahd. monessa olisi tavoitteena käydä!

Eipä mulla sitten vissiin muuta tältä kerralta. :) Nyt lähden Nannin kanssa lyhyelle iltalenkille, sillä päivällä tehtiin oikein pitkä lenkki paloheinän metsässä. Kuvia vielä helmikuulta 2009:

Kaikki kuvat (c)Ella Valkama, eikä niitä saa kopioida!