Elikkä tänään oltiin taas mätsärissä Tuomarinkylässä. Sää oli tosi mukava, ei liian lämmin eikä liian kylmä. Itse tultiin paikalle sopivasti ja saatiin numeroksemme 15. Siinä sitten laitoimme häkit yms. kasaan ja jäimme odottamaan kehää. :) Kehää odotellessa ehdin harjata Nannin, sillä kotona en ollut ehtinyt sitä tehdä.

Kehässä Nanni käyttäytyi erittäin hienosti, hieman arasteli tuomaria mutta parannusta luoksepäästävyydessä selvästi alkoi jo näkyä. Poistuimme kehästä sinisen nauhan kanssa, parinamme oli todella upea portugalinvesikoira.

Siinä sitten olikin piiiitkä odotus, ennenkuin nauhakehät alkoivat. Ehdinkin kaikessa rauhassa tokoilla Nannin kanssa häiriössä, hyvin meni vaikka ensin ajattelin ettei sitä kiinnostaisi ollenkaan. :D Kun vihdoinkin sinisten nauhakehä alkoi, oli Nanni jo ihan väsynyt. Silti se jaksoi esiintyä ihan kivasti ja suureksi yllätyksemme sijoituimme vielä SIN4! Todella kiva päivä oli ja olen Nanniin erittäin tyytyväinen :)

Mätsärissä oli myös muutamia tuttuja petsiestä. Apri lampuri (VET ei sij), Nalle australianpaimenkoira (PUN ei sij.),  Emma göötti (VET ei sij.), sekä myös muita tuttuja bongailin mätsäristä :D

Nannin arvostelu::

Koiran kunto: ERI

Luonne: EH

Esiintyminen: ERI

Esittäminen: ERI

---------------------

Tuomarina: Heidi Nousiainen

Kuvia::

1241380257_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

[Kehässä] kiitos Ellalle kuvasta!

1241380319_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Nanni, Nalle & Apri

1241380349_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Seisotusta (c) Nea

1241380403_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Palkintojen kanssa kotona :)

Mitään kuvia EI saa kopioida!