Juu, tulee vähän myöhässä tämä kun olen nyt viimeset pari päivää ollu kipeenä niin en ole kauheesti jaksanut kirjoittaa. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eikös? ;)

Elikkä, oltiin viimeviikon alussa sovittu Nooran kanssa, että menen Nannin kanssa heille koko viikonlopuksi. Sain vihdoinkin nähdä Aake-pennun livenä, jee! :D Eli perjantaina lähdin päivällä bussilla kohti keskustaa, jonne Noora tuli vastaan Aprin kanssa. Siitä sitten jatkoimme Espoon perukoille, en edes muista sen paikan nimeä.. aika landea se oli :--D Lopuksi me päätettiin kävellä muutama kilometri Nooran kotiin, sillä ei jaksettu jäädä odottamaan enää toista bussia...

...Ja kun perille päästiin, eteisessä odotti aitauksessaan pieni, harmaa koiranpentu, jota Nanni ei varmaan edes aluksi tunnistanut koiraksi. :') Koirat päästettiin takapihalle, jossa riitti Nannille vielä lisää yllätyksiä: PUPUJA! Jee, Nannin mielenkiinto olikin kokoajan niissä, oli ne sitten niin jänniä otuksia... Lopulta kanit vietiin sisään ja Nannikin malttoi tutustua paikkaan ja koiriin. Apria ei kauheesti kiinnostanut riehuva pentu, ja kohta pennun mukana riehuva Nanni, joten se katsoi parhaaksi häipyä paikalta omaan rauhaansa. Eli Nanni ja Aake saivat jäädä riehumaan rauhassa, yllättävän hyvin Nanni suhtautui pentuun vaikka välillä piti ärähdellä rajoja. :D

Ekana päivänä annettiin koirien lähinnä tutustua toisiinsa, ja käytiin Aakea vähän totuttamassa bussimatkailuun käymällä kaupassa. Nanni ja Apri saivat siis jäädä hetkeksi kahdestaan kotiin, ja oikein hyvin olivat olleet. :) Nukkuneet ilmeisesti, tai jotain. Eihän sitä koskaan tiedä, että minkälaiset aikuisten bileet siellä oli pidetty silläaikaa kun ihmiset ja kakara olivat poissa! ;D Nanni jokatapauksessa otti uuden paikan todella hyvin, vaikka ensimmäinen yö menikin aikalailla edes takaisin ravatessa, kun ei sopivaa nukkumispaikkaa löytynyt millään.

Aamulla viskattiin koirat pihalle ja laitettiin ruuat valmiiksi. Sitten alkoikin koirien kaunistautumishetki, harjattiin ja puunattiin meidän puudelit oikein hienoiksi; korvakarvoja myöten ;) Aakea vähän aluksi kiukutti kun piti harjata, mitäs ideaa siinä nyt on paikallaan kökkiä kun voisi tehdä miljoonaa muuta asiaa! Nanni ja Apri taasen tajusivat harjaamisen idean, kerrankin saa ottaa kunnolla rennosti. :--D Harjauksen jälkeen otettiin monen monta seisotuskuvaa, jokaisesta karvakuonosta. Onnistuneitakin otoksia tuli, ja tässä jokaiselta mallinäyte:

1247600635_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Aprin posetus

1247600688_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Nannin posetus

1247600749_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Eikä se kakarakaan yhtään huonommin seisoskele...! Aaken posetus

Kun koirat oli harjattu hienoiksi, lähdimme tuhoamaan kauniit kampaukset lähtemällä lenkkeilemään pelloille, jota siellä riitti vaikka kuinka paljon! Haimme mukaan myös Saran ja käppänä Jekun, ja sitten ei muuta ku menoksi. Lenkillä meinasi alkaa satamaan, mutta onneksi ei alkanut, eikä siis tarvinnut kääntyä takaisin. Lenkistä tuli yhteensä päälle kaksi tuntia pitkä, ja yhteiskuvia tuli otettua vaikka kuinka paljon. Tässä niistä muutamia onnistuneita:

1247601002_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1247601063_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1247601139_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ja vielä Nannin poseeraus pellolla:

1247601181_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Lenkin jälkeen koirat olivat ihan väsyneitä, mutta kotona odotti entistä energisempi Aake! Siinä sitten piti vielä Aaken kanssa riehua ulkona, jotta sekin hieman väsähtäisi. Illalla päätimme vielä viedä koirat metsään, ajamaan hieman verijälkeä, jotta kaikki koirat saisi väsytettyä mahdollisimman hyvin. Nanni haisteli jälkensä oikein hyvin eikä pahemmin eksyillyt. Apri ja Aake tekivät myös oikein hyvin, ja seurasivat pienen jäljen perille asti. Sen jälkeen koirulit olivatkin entistä väsyneempiä ja oli hyvä päästää ne nukkumaan.

Vikana päivänä Nanni alkoikin jo näyttää stressaantumisen merkkejä, ärähteli helpommin ja alkoi jo hammastelemaan ikävästi. Olikin siis ihan hyvä, että päästiin jo kotiin, ainakin Nannin kannalta. Noora ja Aake tulivat saattamaan meidät taas Mannerheimintielle, josta jatkoimme omalla bussillamme kotiin. Kotona Nanni meni heti iihan väsyneenä nukkumaan takapihalle, jossa viihtyikin koko loppupäivän. :---) Ainakin oli aktiivinen viikonloppu meillä, ei voi muuta sanoa! Ja hauskaa oli, joskus täytyy ottaa uusiksi!

--------

Kaikki ottamani kuvat viikonlopusta löytynee TÄÄLTÄ, ja tänne voin laittaa vielä muutaman:

1247601785_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Nanni ja Aake

1247601825_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Nanni tutustuu pupuun :)

-----

Kiitos TODELLA mukavasta viikonlopusta Nooralle ja karvakasoille! :)