Parina päivänä on ollut ihan kunnon helle, lämpömittari hipoo 25 astetta! Ihan kiva muuten, mutta koirilla välillä vähän tukala olla. Onneksi illalla on viileämpää ja uimassakin on mahdollisuus käydä, vieläpä kun molemmat ovat innokkaita uimareita. Eilen päätinkin järjestää molemmille koirille jotain tekemistä, ja käytiin erikseen molempien kanssa ulkoilemassa.

Päivällä lähdettiin Fiiliksen kanssa, joka sietää paremmin lämmintä säätä, pentumiittiin Haltialaan. Paikalle tulivat myös Zoni dalmatialainen, Meera pinseri sekä Stara sheltti omistajineen. Päälle kolmetuntisen lenkin aikana tuli riehuttua, käveltyä ja uitua niin, että lopulta pennutkin alkoivat väsymään. Kotona meillä oli sitten väsynyt ja tyytyväinen collielapsonen.

Illalla, kun oli edes hieman siedettävämpi lämpötila, lähdettiin kaverin ja Nannin kanssa pyöräillen Silvolan hiekkakuopille uimaan. Omistajakin uskaltautui veteen, joka innosti Nannia uimaan entistä nopeammin firsbeen luokse, etten minä ehtinyt napata sitä ensin. :D Nannista on vuosi vuodelta tullut entistä varmempi uimari, ja nykyään se uskaltaa jopa ottaa muutaman hypyn veteen mennessään.
Tarpeeksi uituamme lähdettiin pyörällä kotiin päin, ja läheisillä kallioilla kuvattiin Nannista muutama mallikuva ilta-auringossa eli Nannikin pääsi suorittamaan lempparihommaansa: poseeraamaan kameralle.