Koulun takia kirjoittaminen on vähän venynyt, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Agipäivät tosiaan olivat viikko sitten, mutta enköhän minä vielä jotain muista. ;)

Collieyhdistyksen Helsingin ao:n järjestämillä agipäivillä tosiaan käytiin ja saatiin mukava pohja Fiiliksen agilityharrastukselle. Treenasimme hieman ohjauskuvioita ja otettiin pieniä ratapätkiä. Esteinä olivat hypyt, joissa rimat matalalla sekä putki. Kouluttajana meillä toimi Janne Pukkila.

Ensimmäisenä otettiin hieman putkea, johon yhdistimme pian muutamat hypyt. Sen jälkeen treenasimme esteille irtoamista, ettei ohjaajan tarvitse aina kaartaa jokaisen esteen kautta vaan koira oppisi tekemään myös itsenäistä työskentelyä. Tämän jälkeen treenasimme takaaleikkausta ja sen jälkeen pidettiin taukoa. Tauon jälkeen otettiin vielä muutama valssitreeni hyppyjen siivekkeillä, jossa varsinkin ohjaaja joutui miettimään ohjaamistaan. :D Sitten otettiin pieni ratapätkä, jossa ei ollut mitään ohjauskuvioita, vaan pelkät hypyt ja pari putkea. Lopuksi laitettiin koirat huilaamaan ja kouluttajat pitivät vielä pientä luentoa erilaisista ohjauskuvioista ja ylipäätänsä agiharrastuksesta sekä siinä kisaamisesta.

Mahtavinta oli se, että Fiilis tajusi kaiken todella nopeasti, ja oli aivan sata lasissa mukana kokoajan vaikka ohjaajalla on vielä paljon opittavaa ja säädin mallikkaasti suurimman osan ajasta. :D Kouluttajakin sanoi, että mikäli saan pidettyä tuon innon koiralla, tulee siitä luultavasti parin vuoden päästä erittäin mallikas agikoira. Toivotaan näin! :) Toki Fiiliksestä huomasi, että nuoren iän takia loppua kohden keskittymiskyky ei ollut enää paras mahdollinen, mutta se on täysin ymmärrettävää kun oli niin pitkä päivä ja paljon uutta asiaa. Erittäin tyytyväinen olen kuitenkin meidän innokkaaseen agiliitäjään!

Kiitämme todella paljon kouluttajia, tapahtuman järjestäjiä ja myös kanssatreenaajia hyvästä seurasta! Suuret kiitokset myös Katjalle kyydistä!

 

Yllä on vielä kuva meidän radoista. Ykkösrata on aika perus, pari hyppyä, putki ja takaaleikkauksena viimeinen hyppy. Se sujuikin Fiilikseltä oikein hyvin, vaikka aluksi itse ohjasin epäselvästi ja se ohitti putken. Muutamalla toistolla se kuitenkin sujui ongelmitta. Toinen rata puolestaan tuotti ongelmia taas putkien kanssa (en osaa ohjata....). Lopulta sain itseni koottua ja koira meni kuin menikin suoraan putkiin, joten saatiin siitäkin lopulta onnistunut ratasuoritus.